Rekrytoinnin ”speed dating” - Loistava uusi idea työntekijöiden haastattelemiseen!

Topic: Knowit

Johanna Väisänen
09.03.2016

Knowit osallistui Sarasen järjestämään WANTED!-rekrytointitapahtumaan tiistaina 8.3. Pääsin ”speed-deittailemaan” rekrykandeja 1,5 tunnin ajaksi, viisi minuuttia per haastateltava.

Rekrytointimessujen ständillä on välillä vaikea keskittyä ihmisvilinän keskellä yhteen ihmiseen ja saada kysyttyä oikeita kysymyksiä. Todennäköisesti saattaa jäädä jaarittelemaan ”väärien ihmisten kanssa” ja potentiaaliset kandidaatit karkaavat sillä aikaa naapurifirman karkkeja maistelemaan.

Joskus edellisellä vuosikymmenellä oli tilanne, jolloin hain itse uusia haasteita työelämääni. Sattumalta samaan aikaan oli käynnissä myös elämänkumppanin etsintä. Jo silloin rinnastin mielessäni työnhakua ja seuran hakua. Pitäisikö tehdä työnhaku-CV:n lisäksi myös ”deitti-CV”. Tosin siihen pitää kirjoittaa asioita eri kantilta. ”Suurta kokemusta” alalta tuskin laskettaisiin eduksi deitti-CV:ssä toisin kuin työnhaku-CV:ssä.

Satuinpa tuolloin käymään myös alkuperäisen tarkoituksen mukaisilla speed dateillä. Siellä sai kuohuvaa siemaillen tavata 20 ihmistä tunnissa. Silloin kolmessa minuutissa piti tehdä paras vaikutus tai ei päässyt jatkoon. Onneksi tällä kertaa oli aikaa viisi minuuttia per henkilö, jotta ensivaikutelman lisäksi ehti myös puhua vähän asiaa. Tosin tarjolla olleet kuplajuomat olivat hieman laimeampaa sorttia (vichyä). Suurena erona myös näissä ”deiteissä” oli, että vastapuolellakin oli myös naisia.

Pakkejakin tuli. Siis minulle. Osa ilmoittautuneista teki suoraan sanottuna oharit eivätkä edes saapuneet paikalle. Onneksi oli lennosta kyytiin hyppääjiä. Silloin kun jäin ilman seuraa, saattoi joku lähistöllä ollut messuvieras karauttaa paikalle mustana hevosena.   

Etulyöntiasema on molemmissa ensimmäisellä kandidaatilla. Jos hän sattui olemaan ajoissa paikalla, saattoi jopa lunastaa itselleen ylimääräistä aikaa keskusteluun. Ensimmäinen jää myös mieleen. Keskivaiheella olijat kuitenkin katoavat hieman massaan ja loppuvaiheen haastatteluissa on jo ”pää täynnä”.   

Lopputulema: speed dating toimii myös rekrytointimielessä varsinkin messuilla. Lyhyen keskustelun ja CV:n perusteella osaa jo aika hyvin arvioida haluaako jatkaa keskusteluja kandidaatin kanssa.

Note to self: Ensi kerralla otan nitojan mukaan. Nyt meinasi ihmisten antamat irralliset CV-liuskat etsiä itselleen parempaa seuraa muiden irtonaisten CV-eiden sivuista. Jälkipuintina oli niiden palauttaminen ruotuun.

Abonner på vårt nyhetsbrev