Skip to content

Tulevaisuuden liikemiehet ja -naiset opintomatkalla Knowitin pääkonttorilla Tukholmassa

Lauttasaaren Yhteiskoulun Kansainvälisen liiketoiminnan linjan lukiolaisryhmä pääsi vierailulle Knowitin pääkonttoriin Tukholmaan torstaina 15.4.2016. Opiskelijat olivat erittäin kiinnostuneita kuulemaan Knowit-konsernin toimitusjohtajan Per Wallentinin näkemyksiä työelämästä ja tulevaisuuden haasteista. Opintomatkalla heräsi paljon ajatuksia – joihin kertyi mukavasti myös vastauksia.

Mikä tekee työpaikasta houkuttelevan ja mielenkiintoisen? Millaisia asioita työpaikalla tulisi olla?

Työympäristön tulisi olla mukava, valoisa ja kaiken pitäisi toimia moitteettomasti. Sijainti on olennainen: työpaikan tulisi sijaita mahdollisimman lähellä keskustaa, jotta aikaa ja energiaa ei kuluisi ylimääräiseen matkustamiseen. Työn olisi hyvä olla mielenkiintoista - meillä tulee olla intohimo siihen, mitä teemme! Työkavereissa arvostetaan luotettavuutta ja hyviä tiimipelaajan taitoja sekä sitä, että jokainen kantaa vastuun työtehtävistään. Hyvä johtaja taas tietää, mitä hänen työntekijänsä tekevät ja osaa selkeästi ilmaista, mitä odottaa työntekijöiltään. Raha voi olla tärkeä motivaation lähde meille useimmille, mutta ei kaikille.

Millaiset taidot ja ominaisuudet ovat Ruotsissa työskenneltäessä sekä ylipäänsä työelämässä tärkeitä?

Positiivisuus on tärkeää. Tällä matkalla olemme oppineet, että lausetta ei koskaan tulisi aloittaa negatiivisesti esimerkiksi: ”Ei, en usko…” tai: ”Ei minusta ole siihen…”. Päinvastoin, voimme aloittaa: ”Miten mielenkiintoista!” tai: ”Kerro lisää!”.  Kielitaito on myös tärkeää ja meidän tulee aina uskaltaa yrittää, vaikka pelottaisikin. Per Wallentin (Knowit konsernin toimitusjohtaja) kertoi meille, että luovuus on tärkeä ominaisuus ja tiimin tulisi koostua erilaisista persoonista ja osaamisista. Wallentin painotti myös teknistä osaamista sekä digitaalisen kehityksen tuomia mahdollisuuksia. Yrityksen menestys on kiinni jokaisen työntekijänsä omasta motivaatiosta ja tahdosta! Olemme myös oppineet, että tulevaisuuden työntekijän tulee olla analyyttinen, reflektoiva ja kriittisesti ajatteleva.  Hyvä ominaisuus on myös kyky vastaanottaa paljon tietoa lyhyessäkin ajassa.

Näemmekö Ruotsin tai muun pohjoismaan houkuttelevana paikkana tehdä työtä ja vaikuttaa? Kyllä. Ruotsissa näemme paljon erilaisia mahdollisuuksia ja markkinatkin ovat suuremmat.  Miten tähän tulisi valmistautua jo opiskeluaikana? Tämä riippuu taidosta oppia – loogisen ajattelukyvyn parantamiseksi tulisi tulevaisuudessa opiskella kieliä, luonnontieteitä ja matematiikkaa.

Kirjoittajina ovat Lauttasaaren Yhteiskoulun Kansainvälisen liiketoiminnan ryhmän nuoret.